Linnan juhlat 2017

Linnan juhlia seurattiin perinteisin menoin hyvän ruuan ja ystävien seurassa. Suomen sata vuotista taivalta oli saapunut juhlimaan presidentin linnaan juhlava kansa. Puvuissa näkyi erityisesti sinisen eri sävyjä, sekä murrettuja punaisen sävyjä.

Kampauksissa nähtiin selkeälinjaisia niskapainotteisia nutturoita. Hiusten värit olivat hyvin hillittyjä lukuunottamatta muutamia nuoria räväyttäjiä. Lähestulkoon yksivärisissä kampauksissa kampauksen muoto ja hiuksen kiilto tulevat upeasti esille.

Tänä vuonna letitykset olivat vaihtuneet erilaisiin punontoihin ja hiuskoruina kimalteli vain pieniä siroja koruja. Kiharakampauksia ei juurikaan ollut mutta eri tyyppisiä laineita sitäkin enemmän.

Oli upeaa nähdä, että avonaisia pitkiä hiuksia näin juhlavassa tilaisuudessa ei juurikaan nähty. Kampauksiin oltiin selkeästi panostettu. Kampaajat ympäri suomen olivat pistäneet parastaan! Tämä televisio-ohjelma antaa myös suuntaa ensi kesän hääkampauksille. Sillä tätä ohjelmaa katsoo monet ensi vuoden morsiammet ja linnan vieraiden kuvat leviävät medioissa.

  

Uniquen tyttöjen top 3 naiset

    

Top 3 miehet

 

lainatut kuvat: IS,IL

 

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s