Reilu viikko kuvina

Onpas ollut tuhti reilu viikkonen. On tullut viileteltyä, siellä sun täällä Suomessa, erinäisissä hiusalan tapahtumissa tukka putkella että! Syksy on meidän alalla aina sellaista aikaa, että kaikkea huippua tapahtuu. Jouluksi sitten taas rauhoitutaan tekemään niitä pikkujouluajan kampauksia.

Hiusyrittäjien vuosikokous Porvoo:

Olimme kokoustelemassa Suomen Hiusyrittäjien vuosikokouksessa Johannan kanssa toissa viikonloppuna Porvoon Haikon kartanossa. Alue on huikean kaunis ja varsinkin itse kartano (jossa meidän aamiainen ja lounas tarjoiltiin) oli uskomattoman kaunis. Kyllä kelpasi lenkkeillä aurinkoisessa Haikon maastossa sillä aikaa lauantaina kun Johanna oli hallituksen kokouksessa:) Haikon kartanoon/kylpylään  myydään (hullareilla ainakin usein) viikonloppupaketteja. Siinä on ihan hauska lahjaidea MIEHET!!! Rentoutumista, hyvää ruokaa, liikuntaa ja kylpylöintiä. 20131015-210917.jpg

20131015-210933.jpg      20131015-211016.jpg

20131015-211033.jpg

Illalla pistettiin parasta päälle ja juhlittiin koko Suomen hiusyrittäjien hallituksen ja kutsuvieraiden kesken Porvoon hiusyrittäjien 90-vuotista taivalta. Aamulla sitten reippaana kokoustelemaan;)

20131015-211107.jpg

20131015-211139.jpg      20131015-211052.jpg

20131015-211154.jpg

Wella Trend Vision:

Torstai päivä kului Wellan näytöksen kulisseissa johon pääsin assaamaan isoa näytöstä. Malleja oli toistakymmentä joille teimme syksy/talvi muodin mukaiset hiusten värjäykset ja leikkaukset. Lisäksi sain meikata kaikki näytöksen mallit. Päivä oli mielettömän kiireinen enkä tajunnut ottaa edes yhtään takahuonekuvaa, mutta onneksi Johanna tuli koulutukseen ja räpsi meille hieman kuvia.

Wellan kauden tyylisuunnat ovat ECHO ja ALLEGRA.

Echo: nainen on realisti ja nykypäivän taistelija. Näinä epävarmoina aikoina Echo nainen ilmaisee mielentilaansa hiusten, meikin ja vaatteiden välityksellä.  Hän kamppailee elämän tuskaisten kysymysten äärellä, mutta samanaikaisesti hänestä löytyy romanttisempi puoli joka uskoo tulevaan. Echo saa voimakkaasti inspiraationsa musiikista. Hiuksissa ja vaatteissa korostuvat tummat sävyt ripauksella kultaa, yksinkertaiset muodot ja monotonia.

Allegra : nainen rakastaa kultaa, kimallusta ja luksusta. Hiusten, meikkien ja vaatteiden yksityiskohdat paljastavat laatutietoisen naisen. Allegra nainen ihannoi menneiden aikojen keisarien ylenpalttista elämäntyyliä samalla luo katseensa tulevaisuuden ylettömyyteen.
Hiuksissa näkyvät vaalean- ja kullansävyt sekä kimallus. Kampaukset ovat suuria ja näyttäviä. Kun Allegra astuu huoneeseen, hän haluaa erottua.

ECHO ALLE

image

image      image

NORDIC HAIR:

Viime viikonloppu menikin Helsingissä, jossa järjestettiin alamme messut Nordic Hair, I love me messujen yhteydessä. Messuilla esittäytyivät suurimmat alamme tukkurit ja siellä järjestettiin hius- ja kauneusalan ammattilaisten kilpailut. Krista ja Annika suuntasivat sinne tänäkin vuonna. Krista kilpaili ammattilaisten miesten muodikas hiusten leikkaus ja väri sarjassa ja Annika naisten. Krista sijoittui tänä vuonna sarjansa neljänneksi ja Annika sarjassaan viidenneksi.

image      image

image      image

20131016-111845.jpg      20131016-111812.jpg

Illalla suuntasimme Johannan ja puolisoidemme kanssa vielä hieman illan viettoon Helsinkiin. Kävimme syömässä mielestäni Suomen parhaassa sushi paikassa Fredalla: Sushibar+Wine (http://www.sushibar.fi/). Tätä käyntiä oli odotettu jo koko viikko eikä matkaseurueellani ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella allekirjoittanutta ravintolasuosituksessa. Erinomaisesti valmistettujen sushien (erikoisuutena fuusiosushit) lisäksi ravintola tarjoaa luomuviinejä. Ravintola on sisustettu suomalaisella designilla ja palvelu on ystävällistä. Hinnat ovat kohtuulliset. Ei pettynyt tämä seurue tälläkään kertaa, suosittelen lämpimästi!

20131015-211529.jpg      20131015-211504.jpg            

20131015-211514.jpg      20131015-211544.jpg

20131015-211552.jpg

Siitä siirryttiin vielä yksille Eerikinkadun Iiiihanaan ravintola Puebloon. http://pueblobar.fi/. Pueblo tarjoaa aitojen meksikolais tacojen lisäksi maistuvia margaritoja 😉 . Tunnelma ravintolassa on lämminhenkinen, dj:n soitellessa musiikkia taustalla, olo on kuin ulkomailla 🙂 Me like! Suosittelen todella.

20131015-211616.jpg      20131015-211630.jpg

20131015-211640.jpg

Tämä viikko paahdetaan täysillä duunia ja sitten alkaa kesäloma. Ensi viikko meneekin sitten Barcelonan auringon alla 😉 Sitä odotellessa 🙂

A

Kategoria(t): Koulutus, Matkustus, Muoti, Ruoka, Uncategorized Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s